sunnuntai 20. heinäkuuta 2014




Pidän kiireettömistä aamuista.
Nousen tekemään joogaharjoitukseni muiden vielä nukkuessa.
Kun pääsen viimeisiin liikkeisiin pienin alkaa heräillä. Nostan hänet viereeni ja lepäilemme hetken.





Sitten laittelen rauhassa aaaamiaista.  Paljon teetä ja jogurttia hunajalla.




sitten kasvimaalle,jos ollaan maalla muuten ehkä kävelylle ja sitten uimaan.




                   Jossain välissä koetan piirtää ja lukeakin.


Leppoisia kesäpäiviä. Aikapaljon kyllä on reissattukin kotimaassa.



isompi tytär on venähtänyt varsaksi ja oppinut lukemaan ja ajamaan ilman apupyöriä.





                    Pienempi kävelee tuettuna.



lauantai 14. kesäkuuta 2014



Tällaisia kesäisiä kuvia.
Isomman tytön loma alkoi ja tulimme maalle. oli päästävä istuttamaan jo ihan liian suuriksi ehtineet taimet vihdoin maahan ja tutkimaan mitä kaikkea luonnossa tapahtuu.
Mullassa möyrimisen lisäksi olemme uineet sateesta huolimatta jokapäivä,sillä meidän mottomme voisi olla "päivä ilman uimista on hukkaanheitetty päivä".
Kuusenkerkkäsiirappia tehtiin pieni määrä ja nokkoset eivät onneksi ole vielä mahdottoman suuria,niinkuin pelkäsin.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014



 Meidän perhe tykkää retkeillä. Yleensä viikonloppuna siis tehdään eväät ja suunnataan joko jonnekin pääkaupunkiseudulla tai sitten automatkan päähän retkeilemään.  Nyt oltiin Sipoossa ja Porvoonkin puolelle käväistiin.

 Pitkospuut veivät lintutornille.





Sipoossa Hindbyssä.






 Viimeksi oltiin näissä samoissa maisemissa syksyllä sienessä. 
Silloin oli tuon rinkkamatkalaisen laskettu aika jo mennyt ja kovasti mulla supisteli ja mietin,että tännekö kuusten keskelle tuo syntyy. Seuraavana päivänä vasta tuli lähtö sairaalaan. Olisihan se ollut hauska mennä sienikori kädessä osastolle:-)

tiistai 6. toukokuuta 2014


Monessa blogissa on viimeaikoina suositeltu kaikenlaista,erityisesti metsään menemistä. Sitä suosittelisin minäkin,samoin kuin kaikenlaisen turhantärkeän pönötyksen unohtamista ja villivihannesten syömistä.
En nyt kuitenkaan aio suositella mitään sen enempää,vaan vien teidät pienelle retkelle yhteen suosikkipaikkaani noin 1,5h matkan päähän helsingistä.

Omasta pihasta ulos,mäkeä alas ja hiekkatienreunaa pitkin niin pitkälle kuin pääsee.
Hyvällä tuurilla näihin aikoihin tien joka kohta muuttuu vain poluksi reunalla näkyy kukkimassa Näsiä.
Valko,-ja sinivuokkoja nyt ainakin.
 Sitten haavikon läpi korkeassa heinässä kahlaten syvemälle metsään. (Täällä asuu myös liito-orava)




ja siellä se jo solisee puro,pieninä putouksina se laskee  lammesta järveen ja välillä on pieni lehto,jonka joku viisas aikoinaan on saanut suojelualueeksi. 
Täällä on hyvä hengittää ja katsella saniaisten kasvua,jättimäisiä kuusia sammalenpeittämine juurineen ja suosikkiani vanhaa pihlajaa.




tiistai 29. huhtikuuta 2014






Kevät! Eilen vietin pari tuntia palleroni kanssa puutarhassa,ensin kasveja tutkien ja sitten kun hän nukkui, nostin jalat alleni penkille ja luin nauttien.
Melkoinen idylli.







torstai 6. helmikuuta 2014






















kesäkuvia  Porvoosta ja pähkäilyä..

Viime aikoina olen ajatellut  aikalailla äitiyttä,naiseutta,omana itsenä olemista ja kaiken tämän yhdistämistä.

 Sitä minkälaista esimerkkiä lapsilleen näyttää ja haluaisiko ehkä muuttaa jotain.

Kevät on minusta hyvää aikaa muutenkin miettiä elämänsä suuntaa,tosin minä teen sitä toisinaan liiankin usein,niin,että oikein itseäni päänsisäinen jahkailuni ärsyttää.


 koetanpa siis  rauhoittua ja todeta,että Astronauttia minusta ei taida enää tulla,mutta koetan miettiä mitä ihan oikeasti tahtoisin työkseni tehdä,sitten kun töihin palaan.

 Minulla on taide alan koulutus,mutta viimeiset 7 vuotta olen puhunut tyttöjen koulutuksen puolesta.Supertärkeää työtä,mutta kenties haluaisin suunnata energiaani jonnekin muualle,mutta katsotaan nyt.

Nyt vanheimpain vapaalla ollessani pyrin ainakin  piirtämään ja joogaamaan päivittäin,myös hankkimaan joitain uusia taitoja,ihan vain omaksi ilokseni.
mutta kyllä tässä on välillä niin täydet päivät,etten meinaa saada nipistettyä edes tuota vähää itselleni. Yleensä joogaan aamusta ennenkuin tytöt heräävät tai pieni makoilee patjalla vieressä ja ihmettelee mitä se mamma oikein hommaa... pieni on onneksi aamulla aina iloinen ja hyväntuulinen.